30.1.2007

Raijis tässä moi

Moi, tässä tulee minunkin esittelyni, sikäli kun onnistuu, koska olen nyt ekaa kertaa kirjoittamassa mihinkään blokiin. Omaa en ole saanut aikaiseksi.
Lankahamsterina olen pitkän linjan naisia - vanhimmat lankani saattaa olla 70-luvun puolelta. Neulomisessa oli kumminkin taukoa välilä, muutama vuosi sitten hurahdin puikkoihin uudestaan. Lankaa mulla on noin 15 - 20 kiloa, riippuen siitä lasketaanko mukaan sellaiset valmiit jakut, jotka aion purkaa jossain vaiheessa.
Neulomisen kans olen nyt kumminkin sellaisessa tilanteessa, että työn ohella harrastetut yliopisto-opinnot on saatu ihan just päätökseen eikä mikään enää estä mua käyttämästä iltojani lankojen parissa. Ja koska yleensä neulominen on mulle tärkeempää kuin ne tuotteet, on tällainen valmiiksi asti tekemiseen haastava kisa mulle paikallaan.
Mutta tässä sitten tutustutaan hamsterikuun aikana.
Raijis

Ei kommentteja: