28.2.2009
Viimeisin ja vähäisin
Viimeisiä grammoja
Lisäksi olen neulonut Rinsessa-pipon ja -kaulaliinan. Näihin kului Jaegerin Baby Merinoa 250g. Isoveljestä neuloin pipon ystäväni lapselle, 70g isoveljeä kului tähän. Olen myös neulonut puikkorullan ja tähän kului lankoja yhteensä 120g. Kuvia koitan ottaa huomenna, nyt yöllä ei jaksa alkaa räpsimään. Yhteensä siis lisää grammoja 566.
VIimeiset grammat + apuemännöintiä
Teen lopullisen raportin aamulla, mutta päivitin tuota sivupalkissa olevaa tilastoa jo nyt. Joten vielä ehtii ilmoittamaan, muokkailen sitä uusien grammojen myötä:)
Vimeiset grammat!
Kuvat tulevat huomenissa omaan blogiin kun saan kuvat purettua kamerasta.
Loppukirin tuloksena sormikkaat
Viimeiset grammat
Poncho on tehty Novitan Teddystä ja kulutusta 342g. Olen myös neulonut tiskirättejä:

Ruskeat on tehty Hjerte Garnin Blend bamboosta (70% bambua, 30% puuvillaa) ja oranssi Marks & Kattensin Anemonesta (50% puuvillaa, 50% akryyliä). Käytössä näitä ei vielä ole testattu, mutta muut ovat kehuneet toimivaksi ideaksi. Painoa on näillä 16g, 18g ja 14g.
Näiden lisäksi on vielä valmistunut yksi raidallinen tilkku peittoa varten, 20g. Hamsterikuun saldo on siis yhteensä 0,538kg ja olen ihan tyytyväinen kulutukseeni. Ponchoon käytin sellaista lankaa, jonka olen ostanut joskus kesällä ilman minkäänlaista suunnitelmaa, lanka tuntui vain niin kivalta. Oranssia lankaa taas olen ostanut nyplättävää kaulaliinaa varten, johon sitä ei montaa metriä kulunut. Ruskea lankakin on ostettu vain sen takia, koska oli niin kivan tuntuista. Tulipa tehtyä jotain hyödyllistäkin langoista, jotka ovat vain lojuneet nurkissa ilman selkeää tarkoitusta :o)
Ehdinpäs!
Lanka: Sisu
Puikot: 2,5 mm bambut
Grammat: yhteensä 150 g näistä kolmista sukista
vikat hamsteroinnit-
Dragon Scarf 247g ja Star Crossed slouchy beret 184g. Se oli siinä...
(vielä en ole näitä blogiin ehtinyt laittaa kun blogger taas jumittaa niin maan helv..sti...) Dragon scarf on Novita Teddystä ja Polariksesta väsätty, myssykkä pelkästään Polariksesta. Ihan cool setti. Tykkään. Näitä tulee taatusti käytettyäkin.
A-L kiittää mainiosta seurasta ja poistuu takavasemmalle. (ja nappaa ne laceweightit & sukkalangat takaisin puikoille - ahhh!!! ;-)
Viimeistä viedään täälläkin

Ystäväni voivotteli pari viikkoa sitten, että ei omista kunnollisia lapasia. Satuin olemaan oikeaan aikaan paikalla ja sain tilaustyön. Tähän langat tulivat täysin omista varastoistani, Cascade220:aa ja seiskaveikkaa, unohdin päivällä ennen lapasten pesua punnita ne (ja nyt ovat märkänä narulla), mutta lankataulukon ja jäljelle jääneen langan perusteella langanmenekki näissä 75 g.
Viimeinen hamsterityö

Onko muuten pudotuspeleistä ollut sen enempää puhetta? Voisin roikkua siinäkin mukana... Nyt kuitenkin miehen sukkien kimppuun (ei toivoakaan, että saisin 46 koon pitkävartiset sukat valmiiksi vielä tämän päivän aikana, kun tällä hetkellä on valmiina n. 10 cm vartta ensimmäisestä sukasta.. :D)
Viimeisiä viedään
2 x "kravatti" yht. 10 g
lasten sukat 80 g
Tavoitteistani olen hirvittävän kaukana, mutta tämä kuukausi ei mennyt ollenkaan suunnitelmien mukaan. Sairastuin heti alkuunsa ja sairastelua jatkui senkin jälkeen ja sitten tuli muut huolet tai elämän myllerrykset vielä päälle. Mutta en sentäs sortunut ostamaan lankaa. Pudotuspeleihin (jos sellaiset tulee) tuskin lähden, koska jo viikon päästä on liian hyvä tilaisuus hairahtua kaidalta tieltä. Vietän päivää Helsingissä ja olisi loistava tilaisuus kiertää pitkästä aikaa siellä lankakaupat. Jossain blogissa vielä vihjastiin, että Tikkurilassa Vahinkomyynnissä on HALPOJA lankoja. Yllytän siis jo muitakin hairahtamaan kaidalta tieltä ennenkuin hamsterikuu on edes loppu :D
27.2.2009
Vauvanneuleita
Two-tone ribbed shrug ja apuemännöintiä
seuraava neuletakki---
Oikein hyvää loppukiriä kaikille!
Viimeisiä viedään
Valmistuneiden listalle lisättäköön siis perussukat Jannesta. Puikot 4 mm sukkikset, kulutus 103 g.
Vielä aion ehtiä tehdä yhden siivoushommelin ja sitten lieneekin aika palata hamsteroinnin aikana hyllyllä olleiden neuleiden kimppuun. Josko maaliskuu olisi sitten ufot fufoiksi kuukausi, kuten Monna aiemmassa kirjoituksessaan ehdotti. :)

Tsemppiä kanssahamsteroijille viimeisiin tunteihin!! Enää reilu 34 h ja sitten pääsee taas shoppaamaan!!! ;-)
26.2.2009
Jeah, jotain kirjattavaa!

Ohje: omasta päästä
Lanka: 7 veljestä Isoraita ja yksivärinen ruskea
Puikot: 4 mm 80 cm pyörö
Kulutus: 268 g
Muuta: Käytössä tänään todettu, että luisuu liukkaita housuja pitkin alas, joten ehkä jotain kiristystä kaipaisi. Mukavasti peittää reidet ja takamuksen, joten ei palele!
ei pöllömpää
25.2.2009

Viininpunaiset tumput lahjalaatikkoon Isoveljestä Oscareita katsellessa, langanmenekki 86 g.

Raidalliset polvisukat, jotka aloitin 1.2., sain valmiiksi muutama päivä sitten ja langanpäät pääteltyä vasta tänään... Näihin meni ruskeaa ja turkoosia Maijaa yhteensä 175 g.
Pari valmistunutta
Vauvan sukat 28 g
Valitettavasti en ehdi kuvata tekeleitäni. Tai paremminkin en puolen yön aikaan jaksa alkaa asettelemaan valmistuneita töitä taiteellisesti :)
4. viikkoraportti - loppukirin aika!
Mirzu 1147 g
asarum 945 g
Outi 942 g
Sire 820 g
Matuni 716 g
MinskuH 712 g
Pirre 652 g
Mari 491 g
Riffi 212 g
Päivikki 150 g
Marianne 128 g
Elli 110 g
Marika 75 g
Mci 50 g
Monna
Kutova Kurre
PikkuMyy - pudonnut
pääsiäisfiiliksillä mennään

keltaiset on hyvin marinoituneesta seiskaveikasta, johon olen jämäeskimoista huovuttanut syrämet. kulutus 57g.
unisukkaset ovat muistaakseni regian softia ja kulutus niissä 81g.
kummatkin tulevat omaan käyttöön ja malli on perus, kärjestä aloitetun sukan. osaa muuten olla hankala tapa luoda silmukoita...
sitten tein nukkekotiin mattoja 48g edestä. lanka on "uutta", mutta ennen hamsterikuuta ostettua novitan jiveä. juuri passelia mattolankaa ;O)

vielä olisi päättelemättä yksi pipa ja vaiheessa keeppi miinalle, mutta nähtäväksi jää kuinka jälkimmäisen oikein käy.
antoisaa loppurutistusta kaikille!
24.2.2009
Paras kaveri- villatakki
Lisää tarinaa ja kuvia täällä. Nyt puikoilla on Vilman suunnittelema Dragon scarf kaapista löytyneestä Novitan Teddystä, josta olin ilmeisesti aikonut tehdä säärystimet, koska jouduin purkamaan lähes kerällisen jotain outoa 2o,2n putkea (??? Ilmeinen mielenhäiriö - kukaan tervejärkinen ei käyttäisi Teddy-säärystimiä. Paitsi jos omiin tyyli-ikoneihin kuuluu Grinch;-)
Kuivaustelineen päällä kuivuu ja muotoutuu toinen villatakki, josta todennäköisesti lisäspeksejä huomenna tai to. Sitten on varmaan mun hamsterikuukausi täynnä... ehkä.
Kaikille oikein mukavaa loppukiriä toivotellen -
A-L
23.2.2009
Kuvia ja grammoja
Muinoin virkatusta bolerosta oli jäänyt kaappiin marinoitumaan pari kerää Novita Samosta ja kevään Novitasta löytyi malliksi pipo (grammat ilmoitettu) - ja lankaa jäi vieläkin... Ideoita 36 grammalle Samosta??
Välillä piti saada puikoille jotain ihanaa lankaa ja Sublimen Angora Merinoa kuluikin mukavasti Ravelrystä bongattuun kauluriin (Ridged Lace Cowl, grammat ilmoitettu). Siliteltävän suloista lankaa!!
Hamsterikuun aikana ovat myös sukkapuikot kilisseet, joiden tuloksena ovat syntyneet nämä:
Kaikki sukat ovat olleet kärjestä aloitettuja (uutta minulle, mutta sujuu jo hyvin:)) ja kaksissa sukissa on tiimalasikantapäät ja kaksissa lappukantapäät - oikeassa reunassa ovat Lyyra-sukat, pikkusukat ovat langanlopuista ja vasemman reunan sukat todelliset jämälankasukat (7-veljestä kolmea väriä, Jannea kahdessa värissä ja päättelyyn Maijaa, kun langat loppuivat ihan kesken). Lyyra-sukat painavat 74 grammaa ja jämälankasukat 73 grammaa.
Tässä tähän astiset neulomukset. Saa nähdä mitä tämän viikon aikana vielä ehtii valmistumaan, hiukan tekisi mieli jo aloittaa jotain isompaa näiden "yhden kerän töiden" jälkeen.
Tsemppiä viimeiseen hamsteriviikkoon!!
22.2.2009
Saldon päivitystä
Valmiit työt ovat Kerttu-sukat Novita Nallesta 65 g ja Shalom Cardigan -villatakki Novita Mambosta 440 g.
Tuotteliasta viimeistä hamsteriviikkoa kaikille!
Toivottelee villavantuksen Minsku
Grammoja lisää
4 x virkattu heijastin yht. 15 g
2 x "kravatti" yht. 20 g
Pop-langasta lasten lapaset 52 g
toiset lapsen lapaset 82 g
aikuisten lapaset 75 g
hahtuvahousut 80 g
Kravatit on sellaisia kravatin mallisia irtolärpäkkeitä, joita yksi vakiasiakkaani haluaa kaikkiin slipovereihinsa koristeeksi :) Lasten lapaset menevät Vaakan kautta varmaan pikkukoululaisille ja loput neulomukset noista päätyvät myyntiin puotiini. Kohta valmistuu myös yksi huivi, menenpä nyt neulomaan sen loppuun :)
Siivousvälineitä
Todistusaineisto:

Pölypallero Novita Helenistä, Novita Woolista ja epämääräisestä efektilangasta, 6 mm puikoilla, kulutus 55 g. Mikäli laskupääni yhtään toimii (merkonomi ei toimi merkonomi ilman laskukonetta), on viikonlopun kulutukseni 91 g.
Makoisaa laskiais(pulla)sunnuntaita!