31.1.2009

moikkamoi!

olen pirre, 35+ lankaholisti ja mukana nyt kolmatta (?) kertaa. hamsterikuukauden olen ajatellut avata hyvin marinoituneella viron villalla ja tehdä yhtä kauan haaveilemani revontuli-huivin. vyyhti on keritty ja puikot terotettu, eli asettauduttu lähtöviivan tuntumaan.

minuun ja tuotoksiini voi käydä tutustumassa osoitteessa http://www.pirre.vuodatus.net/.

kuuri on kova, mutta kuri vastaavasti löysempi, että näillä eväillä ;O).

Terve!

Heipähei,
olen mirzu, 24-vuotias espoolainen langan hamstraaja. Olin hamstereissa mukana viimeksi vuonna 2006, joten jo on aika kokeilla uudestaan varaston tyhjentämistä. Varastossa on jotain 32 kg ja 35 kg välillä (jämäkeriä kun en punninnut viime inventaariossa ollenkaan) ja toiveena olisi muutama paita ja sukkapari saada neulottua. Paitoihin on erilaisia aranpaksuisia lankoja, joten pitäis onnistua varsinkin hiihtoloman osuessa tähän helmikuuhun :)

Muuten säännöllisen epäsäännöllisesti blogaan täällä. :)

Ensikertalainen mukana

eli liityn minäkin hamsterijoukkoihin, ja kyllä onkin mistä lankaa ottaa. Viime viikolla tein punnituksen ja vaaka näytti huimat 37,2kg. (!) Tyynesti olen todennut, että onneksi olen luvannut olla ostamatta lisää lankaa ennen syksyä ja hoitovapaalta töihin paluuta...

Olen siis Aija-Leena blogista Bewitched Fingers - noidutut näpit, 30-ja-risat kolmen tytön äiti Sipoosta. Tavoitteeksi olen asettanut vähintään 2kg lankavaraston vähentämisen hamsterikuukauden aikana. Urakan helpottamiseksi päätin, että nyt on aika neuloa pois niitä iän ja kaiken kaapissa olleita, kaikkein paksuimpia lankoja. Eli viihdyn seuraavat nelisen viikkoa tiiviisti vähintään 6mm puikot käsissä.

Odotan innolla mitä tämä hamsterointi tullessaan tuo!

Hei

Innoissani olen aloittamassa hamsterikuukautta kanssanne :) Mitään suurempia suunnitelmia en ole vielä keksinyt, mutta toivottavasti saan edes jotain valmista. Enemmän haastetta on varmaankin siinä että pysyisin poissa ostosreissuilta ;)
Sisiliskokset-blogini löytyy täältä.
Hamsterivarastot ovat huikeat, enkä kyllä ole niitä ikinä uskaltanut punnita.. Eikö se niin ole että tieto lisää tuskaa. Joten olen autuaan tietämätön todellisesta lankatilanteestani. Sohvan vieressä on ollut jo puoli vuotta laatikollinen 7-veljestä lankojen jämäkeriä. Syksyllä neuloin niistä pieniä lapasia hyväntekeväisyyten Venla Avulle. Ehkä jatkan sen laatikon tyhjennystä hamsterikuukautenakin.

Terveisin Elli

Heipä hei!

Vai notta ykköshamsterit. Sopii hyvin, koska varasto on pullollaan ykkösluokan hamstrauksia.. :D
Olen siis matuni, 30 + neuloja keskiseltä Uudeltamaalta. Kirjoitan enemmän tai vähemmän säännöllisesti blogia matunin mutinat. Ja Ravelryssä pörrään nimellä Matunila.

Hirveitä tulostavoitteita ei tälle kuulle ole, mutta pyrin pääsemään eroon muutamista "ihku"hankinnoista. Kyseessä on siis langat, jotka on jostain syystä ollut ihan pakko saada, mutta joille en ole keksinyt mitään käyttöä. Lankoja on myös fiksusti hommattuna kerä tahi kaksi, joten mitään ihmeellistä niistä ei varmaan saa edes aikaiseksi. Huoh.

Hieman haastetta kisaan tuo myös tällä viikolla ärtymisensä alkanut hartia, joka yrittää tehokkaasti estää kaiken tekemisen, mutta eiköhän tässä tulevan kuun aikana saada edes jotain aikaiseksi! Niin ja jos jollakulla on vinkeitä vinkkejä virolaisen hahtuvan tuhlaukseen, niin otan niitä ilolla vastaan. En siis ole aktiivinen huovuttaja tms. mutta jostain syystä tuo virolainen hahtuva on ollut heikkouteni.. Niin että niitä fiksuja hankintoja???

Tehokasta tuhoamiskuukautta toivotellen,
Matuni

30.1.2009

Tervetuloa!

Heipä hei kaikille lankahamstereille! Taas on se aika vuodesta, jolloin kaikki hamsterit kokoontuvat viettämään ikiomaa kuukautta lankavaraston kutistamisen merkeissä - nyt jo viidettä kertaa!
Minä olen Outi, kolmekymppinen neuloja Länsi-Suomesta ja toimin tämän alablogin apuemäntänä. Neljättä kertaa olen mukana ja taas täynnä intoa:) Kaikenlaisia suunnitelmia hieman yli 12 kg:n varaston kutistamiseksi on takaraivossa kehitelty, mutta saa nähdä mitkä niistä toteutuvat - taustajoukoissa kun häärivät vuoden ikäiset kaksospojat, huomionkipeä koirapoika sekä mies, niin suunnitelmat ovat kovin joustavia... Mutta toteutuneista suunnitelmista ja muistakin mietteistä löytyy lisää juttua Lankaa ja ajankulua- blogistani.
Sitten käytännön asioihin:
  1. Olisi mukavaa, jos jokainen esittäytyisi täällä. Lisätkää esittelyn yhteyteen tunnisteeksi (label) oma nimenne ja "esittely"
  2. Kun kirjoitatte tänne, niin käyttäkää tunnisteena omaa nimeänne.
  3. Valmiiden töiden yhteyteen tunnisteiksi oma nimi ja "valmiit" - silloin tiedän kirjata grammat oikein.
  4. Mikäli postaus koskee sääligrammoja, niin merkitkää tunnisteet "sääligrammat" ja oma nimenne.
  5. Pääblogista löytyvät tarkemmat säännöt ja ylidiktaattori-Kristel vastaa niitä koskeviin kysymyksiin. Sääntöjä koskeviin postauksiin tunnisteeksi "säännöt".

Tarkennetaan ohjeita matkan varrella jos aihetta ilmenee. Mikäli jollakulla on intoa esimerkiksi bloginapin tekoon, niin hieno juttu. Samoin nimiehdotuksia, sivujen ilmettä yms. koskevat ehdotukset otetaan ilolla vastaan - ja harmaita aivosoluja yritetään ravistella niitä toteuttamaan, Blogger kun ei ole ihan tutuin ympäristö itselleni.

Mutta sunnuntaina se sitten alkaa! Sitä ennen on vielä hyvää aikaa tulostaa ohjeita, laatia suunnitelmia, kaivella puikkoja sekä lankakeriä ja kenties vielä täydentää lankavarastojakin?