1.2.2009

Hei!

Olen Marianne ja ihan ensimmäistä kertaa mukana Lankahamstereissa. Blogia kirjoitan osoitteessa http://touhuilua.vuodatus.net ja Ravelryssä käytän nimeä Marsi84. Blogilistalta blogini löytyy nimellä Mariannen touhuilut. Hamsterikuun aikana minulle tulee 1/4-vuosisata täyteen, neulonut olen noin 1,5 vuotta. Neulomisen lisäksi harrastan mm. tilkkutöitä ja nypläystä. Asun Varsinais-Suomessa kahden kissan, chinchillan ja mieheni kanssa.

Lankavarastoani en ole punninnut, mutta sitä olisi kuitenkin kiva saada pienennettyä, sillä kaikki kerät eivät enää mahdu laatikoihin vaan keikkuvat jo melkoisena kasana. Suunnitteilla olisi perustoppi Novitan mohair-langasta, tilkkuja torkkupeittoon, tossut, taidoiltani olen vielä melkein aloittelija. Katsotaan nyt mitä saan aikaiseksi, sillä helmikuu on melkoisen työntäyteinen, sillä työpaikkani tekee muuttoa uusiin tiloihin ja helmikuu on loppuunmyyntiä vanhassa paikassa, pitkiä päiviä luvassa. Iltaisin onkin sitten mukava rentoutua neuletyö kädessä :)

Mukavaa ja neulerikasta hamsterikuukautta kaikille!

Ei kommentteja: