17.2.2007

Anteeksiantoa?

Kertokaa, sisaret, tuomioni.
Aloitin joulukuun ensimmäisinä päivinä neulomaan ystäväpariskunnalle häämuistoksi samanlaisia valkoisia lapasia. Ensimmäisellä kerralla lapaset eivät täyttäneet kritteereitäni, joten ne joutuivat purku-uhan alle, enkä voinut saajille lapasia luovuttaa. Purin siis 3,5 lapasta, neuloin vielä muutamaan kertaan uudelleen. Kuulin torstai-iltana todella myöhään että tämä pariskunta on tulossa käymään lähiseudulla (tapaamme vain muutamia kertoja vuodessa) ja minun oli pakko ruveta neulomaan lapasia uudelleen. Sain taas ne 3,5 lapasta neulottua (yksi pari täysin valmiiksi), kunnes huomasin että lanka ei riitä. Soitin hädässä äidilleni, sillä langan tarve oli akuutti. Häneltäkään en kuitenkaan saanut oikeaa valkoista 7 veljestä joten jouduin ostamaan yhden kerän 7veikkaa Novitan tehtaanmyymälästä. Periaatteeni on, että varsinkin yllätysneuleet haluan lahjoittaa saajilleen kasvotusten. Hätä oli siis akuutti eikä muiden lankahamsterien apu olisi missään nimessä ehtinyt ajoissa. Pyydän siis arvoisalta yligurulta että saan jatkaa lankahamstereissa pienestä pakkosortumisesta huolimatta. Olisin myös erittäin iloinen jos saisin nämä lapasparit mukaan hamsterikulutukseen. Sääligrammoja ikuisuusprojektin purkamisesta en hae. Lapasiin loppujen lopuksi kului 140 g luonnonvaaleaa 7 veljestä.

PS. Lähes ikuisuusprojektin lapasista tuli sopivat lapaset tarpeeseen - kummallekin.

2 kommenttia:

Kristel kirjoitti...

:D Loistava selitys langan ostamiselle.

Aiemmissakin tapauksissa olen tuomaroinut, että työn viimeistelyyn voi ostaa lankaa, ettei tule ufoja. Ymmärsin, että loppujen lopuksi neuloit lapaset kokonaan nyt helmikuussa, eli grammat voi laskea sellaisinaan, lukuunottamatta sitä määrää jonka neuloit tässä kuussa ostetusta lisälangasta.

Mira Pöllänen kirjoitti...

Kiitos, arvoisa ylituomari. Lapasiin kului yhteensä lankavarastolankaa 130 g.
Kiitos ja kumarrus