1.3.2009

Sormikkaani

Tässä on ainoa hamsterikuussa valmistunut työni, eli Sormikkaat Novita Bambinosta (Kool-Aid värjättyä) äidilleni. Hänellä on toisessa kädessä lyhyemmät sormet kuin toisessa, joten tein nämä mittatilaustyönä.

Sormikkaat on neulottu erikoisesti poikittain, peukalot on tehty lyhennetyillä kerroksilla ja resori (Novita Nallea) viimeiseksi poimimalla ensin silmukat.

Myös Ravelrystä löytyy tietoa näistä.

Tämän hamsterikuun aikana huomasin, että minulla ei todellakaan ole enää yhtä paljon aikaa neuloa kuin ennen. Toisaalta huomasin myös, että se on vain järjestelykysymys, joten tästä lähtien kiinnitän erityishuomiota ajankäyttööni, jotta voin neuloa enemmän. Tietty voisin hankkia myös lankakaapin ulkopuolisen elämän, mutta mitä minä sillä teen? Aivan turha kapistus ;)

PS. Jihuu, huomenna pääsen käymään Tapion kaupassa! Se siitä langanostolakon jatkamisesta!

Kuvia

Tässä lupaamiani kuvia valmiista töistä. Lisäkuvia Ravelryssa ja blogissani Lankataivas.
Sukat Isoveljestä.
Pipo Isoveljestä.

Rinsessa-pipo ja -kaulaliina Jaegerin Baby Merinosta.

Puikkorulla Naturgarnista ja Maijasta.



Loppuraportti

Tässä olisi viimeisin versio - jos teidän mielestä jokin on väärin, niin pistäkää kommenttia - grammat ovat tarkkoja, mutta töiden yhteismäärät ovat nopeasti laskettuja...


A-L 2597 g, 8 työtä
Sire 1386 g, 10 työtä
asarum 1281 g, 13 työtä
Outi 1195 g, 17 työtä
Mirzu 1164 g, 8 työtä
Matuni 894 g, 12 työtä
Pirre 816 g, 19 työtä
MinskuH 766 g, 16 työtä
Mari 711 g, 18 työtä
Marianne 538 g, 10 työtä
Päivikki 300 g, 4 työtä
Monna 268 g, 1 työ
Riffi 212 g, 4 työtä
Elli 110 g, 3 työtä
Mci 105 g, 1 työ + sääligrammat
Marika 75 g, 1 työ
Kutova Kurre 0 g
PikkuMyy - pudonnut


Yhteensä 12 421 grammaa eli 248,42 50 gramman kerää.

Oikein paljon kiitoksia kaikille kanssahamstereille seurasta! Mukavaa on ollut, lankavarasto on huvennut ja teidän blogeista/valmistuneista hamsteritöistä on tullut monta hyvää ideaa oman lankavaraston kutistamiseen. Se jää sitten nähtäväksi, kutistetaanko sitä ennen ensi vuoden helmikuuta vaiko jo aikaisemmin?
Omana ajatuksena on jatkaa vielä hetki langanostolakkoa Ravelryn Lankalaatikossa, mutta vähän löysemmin säännöin:) Kiitos ja kumarrus, minä lähden nauttimaan kauniista ulkoilmasta!

Apuemon aamulaskut

Tässä olisi aamuinen tuloslista hamsterikuun saldoista:

A-L 2597 g
Sire 1386 g
asarum 1281 g
Outi 1195 g
Mirzu 1164 g
Matuni 894 g
Pirre 816 g
MinskuH 766 g
Mari 711 g
Marianne 538 g
Päivikki 300 g
Monna 268 g
Riffi 212 g
Elli 110 g
Mci 105 g
Marika 75 g
Kutova Kurre
PikkuMyy - pudonnut

Yhteensä 12 421 grammaa eli 248,42 50 gramman kerää! Waude. Onnittelut jokaiselle hamsterille hienoista tuloksista:)

Jos jollakulla on vielä tulokset ilmoittamatta, niin tulen kurkkaamaan tänne vielä päiväuniaikaan ja lasken samalla valmistuneiden töiden kappalemäärät ennen kuin laitan päähamsteri-Kristelille loppuraportin.

28.2.2009

Viimeisin ja vähäisin

Ei oikein mennyt tämä lankahamsterikuukausi putkeen, sillä ainoa aikaansaamani työ oli perjantaina valmiiksi saamani sormikkaat, joihin meni lankaa huikeat 55 grammaa. No, ainakaan en ostanut lisää lankaa. Kuvaan sormikkaat huomenna ja kirjoittelen niistä lisää.

Viimeisiä grammoja

Juuri päättelin langanpäät Isoveli-sukista. Grammoja niistä kertyi 126g.
Lisäksi olen neulonut Rinsessa-pipon ja -kaulaliinan. Näihin kului Jaegerin Baby Merinoa 250g. Isoveljestä neuloin pipon ystäväni lapselle, 70g isoveljeä kului tähän. Olen myös neulonut puikkorullan ja tähän kului lankoja yhteensä 120g. Kuvia koitan ottaa huomenna, nyt yöllä ei jaksa alkaa räpsimään. Yhteensä siis lisää grammoja 566.

VIimeiset grammat + apuemännöintiä

Lankahamsteroinnin viime metreillä valmistui punaisesta Nallesta Rinsessa-pipo, jota en jaksanut illan pimeydessä kuvata - toiveissa on tehdä pipoon sopivat lapaset ja sukat, joten ehkä kuvia sitten kun setti on täydellinen. Lankaa kului 52 grammaa.


Teen lopullisen raportin aamulla, mutta päivitin tuota sivupalkissa olevaa tilastoa jo nyt. Joten vielä ehtii ilmoittamaan, muokkailen sitä uusien grammojen myötä:)

Vimeiset grammat!

Vauvan tumput valmistui päivällä, painoa niille kertyi vaa'an mukaan 17 grammaa. Sukat on vielä kesken, niistä en lupaa, että valmistuvat ennen keskiyötä joten jätän ne nyt sitten ilmoitamatta :)

Kuvat tulevat huomenissa omaan blogiin kun saan kuvat purettua kamerasta.

Loppukirin tuloksena sormikkaat

Minun viimeiseksi työksi jäivät nämä Freedom Spirit -langasta neulotut sormikkaat.

Kulutus oli 54 g.


Omalta osaltani tavoitteet täyttyivät pääosin; saldo-tavoite ylittyi ja enimmäkseen neuloin muuta kuin sukkia.

Lopuksi haluasin esittää Outille suuret kiitokset alablogin emännöinnistä!

Viimeiset grammat




Melkoisen loppukirin sain tänään aikaiseksi:



Poncho on tehty Novitan Teddystä ja kulutusta 342g. Olen myös neulonut tiskirättejä:

Ruskeat on tehty Hjerte Garnin Blend bamboosta (70% bambua, 30% puuvillaa) ja oranssi Marks & Kattensin Anemonesta (50% puuvillaa, 50% akryyliä). Käytössä näitä ei vielä ole testattu, mutta muut ovat kehuneet toimivaksi ideaksi. Painoa on näillä 16g, 18g ja 14g.


Näiden lisäksi on vielä valmistunut yksi raidallinen tilkku peittoa varten, 20g. Hamsterikuun saldo on siis yhteensä 0,538kg ja olen ihan tyytyväinen kulutukseeni. Ponchoon käytin sellaista lankaa, jonka olen ostanut joskus kesällä ilman minkäänlaista suunnitelmaa, lanka tuntui vain niin kivalta. Oranssia lankaa taas olen ostanut nyplättävää kaulaliinaa varten, johon sitä ei montaa metriä kulunut. Ruskea lankakin on ostettu vain sen takia, koska oli niin kivan tuntuista. Tulipa tehtyä jotain hyödyllistäkin langoista, jotka ovat vain lojuneet nurkissa ilman selkeää tarkoitusta :o)

Ehdinpäs!

No, nyt onnistuin saamaan nämä kuvat väärään järjestykseen - pöh! Joka tapauksessa saatuani omat sukat valmiiksi, aikaa ja lankaa oli vielä jäljellä, joten neuloin hyväntekeväisyyteen kahdet pienet lasten sukat. Näihin sain upotettua loput siniset ja vaaleanpunaiset langat - onneksi!

Näitä raitasukkia ei ollut mukavaa neuloa ja siksi ne eivät meinanneet valmistua. Miullahan oli Sisu-lankaa viittä eri väriä. Raitageneraattorilla suunnittelin nuo raidat, jotka kyllä ovat ihan kivat, mutta tympeät neuloa. Olen itseraidoittavan langan suuri ystävä neulottuani nämä sukat! Laiskana ihmisenä vielä päätin, etten kyllä päättele lankoja joka raidan jälkeen, joten kuljetin kaikki langat koko ajan mukana. Tästä taas seurasi se, että kerroksen ja värin vaihtokohtaan tuli ruma sauma, jossa osa silmukoista on liian tiukkoja, osa liian löysiä.

Lanka: Sisu

Puikot: 2,5 mm bambut

Grammat: yhteensä 150 g näistä kolmista sukista




vikat hamsteroinnit-

ovat osaltani tässä:
Dragon Scarf 247g ja Star Crossed slouchy beret 184g. Se oli siinä...
(vielä en ole näitä blogiin ehtinyt laittaa kun blogger taas jumittaa niin maan helv..sti...)
Dragon scarf on Novita Teddystä ja Polariksesta väsätty, myssykkä pelkästään Polariksesta. Ihan cool setti. Tykkään. Näitä tulee taatusti käytettyäkin.Ylitin myös hamsterointitavoitteeni (2kg) joten olen perin tyytyväinen tämän kuun saldoon.
A-L kiittää mainiosta seurasta ja poistuu takavasemmalle. (ja nappaa ne laceweightit & sukkalangat takaisin puikoille - ahhh!!! ;-)

vikat hamsteroinnit-

Viimeistä viedään täälläkin

Kun tämä yksi "pakollinen" työ valmistui, iski lievä neuleplääh, joten en ole aloittanut mitään. Tänään aion käyttää aikaa kirjoittamiseen, sillä se romaanikäsikirjoituksen toinen versio on vielä vaiheessa...


Ystäväni voivotteli pari viikkoa sitten, että ei omista kunnollisia lapasia. Satuin olemaan oikeaan aikaan paikalla ja sain tilaustyön. Tähän langat tulivat täysin omista varastoistani, Cascade220:aa ja seiskaveikkaa, unohdin päivällä ennen lapasten pesua punnita ne (ja nyt ovat märkänä narulla), mutta lankataulukon ja jäljelle jääneen langan perusteella langanmenekki näissä 75 g.

Viimeinen hamsterityö

No niin. Viimeinen hamsterityö on päätelty ja kuvattu. Kyseessä on jatkoa siivousväline-neulomuksille, joita hamsterikuussa on yllättäen valmistunut, vaikka alkuperäiset suunnitelmat oli ihan erilaiset. Kyseisen tuotteen käyttökelpoisuudesta en vielä tiedä, se jää nähtäväksi. Mutta tuntuu ainakin ihan ok:lta. :)

Virkattu kahdella langalla, lankoina Novitan Suvin vaaleanvihreä ja luonnonvalkoinen. Koukku 5 mm ja lankaa kului 78 g. Pääsin siis viime vuotisen saldoni yli ja vieläpä "reippaasti"! Josko ensi vuonna tähtäisi jo yli kilon saldoon!

Onko muuten pudotuspeleistä ollut sen enempää puhetta? Voisin roikkua siinäkin mukana... Nyt kuitenkin miehen sukkien kimppuun (ei toivoakaan, että saisin 46 koon pitkävartiset sukat valmiiksi vielä tämän päivän aikana, kun tällä hetkellä on valmiina n. 10 cm vartta ensimmäisestä sukasta.. :D)

Viimeisiä viedään

Pahoin pelkään, etten huomenna enää ehdi neuloa mitään valmiiksi, joten tässä luultavasti viimeiset grammani tähän kisaan:

2 x "kravatti" yht. 10 g
lasten sukat 80 g

Tavoitteistani olen hirvittävän kaukana, mutta tämä kuukausi ei mennyt ollenkaan suunnitelmien mukaan. Sairastuin heti alkuunsa ja sairastelua jatkui senkin jälkeen ja sitten tuli muut huolet tai elämän myllerrykset vielä päälle. Mutta en sentäs sortunut ostamaan lankaa. Pudotuspeleihin (jos sellaiset tulee) tuskin lähden, koska jo viikon päästä on liian hyvä tilaisuus hairahtua kaidalta tieltä. Vietän päivää Helsingissä ja olisi loistava tilaisuus kiertää pitkästä aikaa siellä lankakaupat. Jossain blogissa vielä vihjastiin, että Tikkurilassa Vahinkomyynnissä on HALPOJA lankoja. Yllytän siis jo muitakin hairahtamaan kaidalta tieltä ennenkuin hamsterikuu on edes loppu :D

27.2.2009

Vauvanneuleita

Sunnuntaiaamu on dl näille neuleille ja äsken päättelin vauvan myssyn (kuvaan huomenna), painoa oli vaa'an mukaan 45 grammaa. Lankana Novita Wool. Nyt on puikoilla vielä lapaset ja tossut vauvalle, toivottavsti ehtii tänään/huomenna vielä neulomaan ne! :) Huomenna/sunnuntaina viimeistään kuvia niistä, kunhan kuivuvat myös.

Two-tone ribbed shrug ja apuemännöintiä

Miehen villapuserosta jäi kasa Gjestalin sinistä Jannea, jolle ei ollut oikeastaan mitään suunnitelmaa. Ajatus hihattimesta on ollut pitkään mielessä, mutta oikea lanka on puuttunut. Kunnes Ravelryssä bongasin Kiekuran Jannesta neulotun Two-Tone ribbed Shrugin ja siitä se kipinä sitten lähti: sopivat langat kaapista, Fitted Knits- kirja hyllystä ja puikot laatikosta. Lankaa kului 201 grammaa.



Saa nähdä ehdinkö enää saamaan mitään valmiiksi, pipo on puoli välissä ja jämälankatyö alkutekijöissään. Ehkä ehdin, ehkä en...
Apuemännöintiä sen verran, että muistakaahan ilmoitella huomenna grammanne. Jos uskotte, että työn valmiiksi saaminen venyy ihan puolille öin, niin pistäkää vaikka kommenttia niin tiedän odotella. Muuten yritän saada loppuraportin sunnuntaiaamuna valmiiksi. Tsemppiä loppurutistukseen!

seuraava neuletakki---

Saanko esitellä - Whisper cuff cardigan. Lankoina Novitan jo edesmennyt Aino kera ihanaisen Rowanin Kidsilk Nightin. Langankulutus 491g (hehe:-) nyt on tarkkaa - kun sain oman vaa'an! ) Osaltani hamsterineuleet on nyt neulottu. Vielä pitää kuvata ja punnita huivi & baretti, mutta lisää ei sit enää tule. Ajattelin ensin koittaa neuloa pisimmän ufoni valmiiksi (Colinetten perugino throw, johon olin luonut silmukat viime toukokuussa ja sitten se oli vain jäänyt... ) mutta sitä on niin ihana neuloa hitaasti, (kerran näinkin!) että nautiskelen siitä koko rahan edestä.
Oikein hyvää loppukiriä kaikille!

Viimeisiä viedään

Keskiviikkona yrityksen yt-ilmoitusta ja sitä seuranneita palavereita kuunnellessa valmistui sukkaparin kakkossukka. Päättelyn kanssa piti odottaa kotiin asti ja kuvattua + punnittua sain vasta tänään.
Valmistuneiden listalle lisättäköön siis perussukat Jannesta. Puikot 4 mm sukkikset, kulutus 103 g.
Vielä aion ehtiä tehdä yhden siivoushommelin ja sitten lieneekin aika palata hamsteroinnin aikana hyllyllä olleiden neuleiden kimppuun. Josko maaliskuu olisi sitten ufot fufoiksi kuukausi, kuten Monna aiemmassa kirjoituksessaan ehdotti. :)


Tsemppiä kanssahamsteroijille viimeisiin tunteihin!! Enää reilu 34 h ja sitten pääsee taas shoppaamaan!!! ;-)

26.2.2009

Jeah, jotain kirjattavaa!

Sain kuin sainkin valmiiksi tämän hamsterineuleeni, vaikka alkukuu meni suurelta osin Dragon Tailin kimpussa. Eilen valmistui ja tässä vähän huono kuva siitä, mutta iltakuvaaminen on mitä on. Mukavasti kului grammojakin, ja mukava neule tikutella koulussa ja töllön ääressä.


Tuubi
Ohje: omasta päästä
Lanka: 7 veljestä Isoraita ja yksivärinen ruskea
Puikot: 4 mm 80 cm pyörö
Kulutus: 268 g
Muuta: Käytössä tänään todettu, että luisuu liukkaita housuja pitkin alas, joten ehkä jotain kiristystä kaipaisi. Mukavasti peittää reidet ja takamuksen, joten ei palele!

Henk. koht. olisi hyvä jatkaa langanostolakkoa ja suorittaa parit ufot fufoiksi. Hirmuisesti kyllä tekisi mieli kiskoa fabelia puikoille ja tehdä sukkia itelle... onneksi sitä on varastossa :) Myös vauvoja syntyy sinne ja tänne ja heitä olisi mukava muistaa jotenkin. Mistä vaan raapia aikaa kaiken toteuttamiseen?! Täytynee tehdä sitä, mikä on kivaa eikä pakkopullailla. Menee harrastuksestakin maku pakotettaessa. Mutta jatkan turinointia Tomuisassa blogissani, joten nähdään siellä!

ei pöllömpää

pipo on päätelty ja kuvattu ja punnittu.

lankana tuntematon kuuluisuus saksanmaalta (kiitos riikka!). pöllön neulahuovutin ja itseasiassa se olisi pitänyt tehdä nurjalta puolelta, sillä nyt sisäpuolelle jäi tuo kaunis untuva. langankulutus 71g.


viimeisin rypistys tälle kuulle oli jämälankakeeppi meidän pikkumakkaralle.
kuten kuvasta näkyy, lankoina on vähän sitä sun tätä korien ja kaappien pohjille jääneitä nyssyköitä (miten niin mä tykkään vaaleanpunaisesta???) ja niitä kului yhteensä 93g. pikkumakkara on onnellinen.
nämä olivat siis minun hamsterikuun tuotokseni. kiitän ja kumarran emoja ja osallistuneita kanssasisaria. oli mukavaa.

25.2.2009

En ihan ehtinyt viikkoraporttiin näitä saada, vaikka oli tarkoitus, blogaaminen vain unohtui. :D Tässä siis tällä viikolla valmistunutta:


Viininpunaiset tumput lahjalaatikkoon Isoveljestä Oscareita katsellessa, langanmenekki 86 g.



Raidalliset polvisukat, jotka aloitin 1.2., sain valmiiksi muutama päivä sitten ja langanpäät pääteltyä vasta tänään... Näihin meni ruskeaa ja turkoosia Maijaa yhteensä 175 g.

Pari valmistunutta

Huivi 102 g
Vauvan sukat 28 g

Valitettavasti en ehdi kuvata tekeleitäni. Tai paremminkin en puolen yön aikaan jaksa alkaa asettelemaan valmistuneita töitä taiteellisesti :)

4. viikkoraportti - loppukirin aika!

Helmikuu on jo loppusuoralla ja nyt, jos koskaan, on aika ottaa loppurutistus lankahamsterointiin - vielä ehtii jotain tekemään tai viimeistelemään valmistumassa olevia.
Kuluneella viikolla on Pikkumyy sortunut lankaostoksiin ja näin ollen pudonnut, mutta tottahan saksalaiset lankakaupat tarvitsevat suomalaista kannatusta ja mukavia tuliaisiahan lankakerät ovat;) Päivikki avasi upeilla hiihtosukilla grammatilinsä ja ehkäpä viikonloppuun mennessä kuulemme Kutovan Kurren ja Monnan (gramma)kuulumisia?
Tällä viikolla grammatilanne näyttää keskiviikkoiltana tältä:
A-L 1675 g
Mirzu 1147 g
asarum 945 g
Outi 942 g
Sire 820 g
Matuni 716 g
MinskuH 712 g
Pirre 652 g
Mari 491 g
Riffi 212 g
Päivikki 150 g
Marianne 128 g
Elli 110 g
Marika 75 g
Mci 50 g
Monna
Kutova Kurre
PikkuMyy - pudonnut

Yhteensä 8825 grammaa eli 176,5 50 gramman lankakerää... Ei lainkaan hassumpaa!! A-L on tikutellut ahkerassa tahdissa ja Mirzu on hyvin kannoilla. Mutta vielä ehtii tulemaan vaikka mitä yllätyksiä, joten seuraillaan tilannetta...
Omalta osaltani on huomattavissa jonkinlaista kisaväsymystä - ideoita olisi, mutta tahti alkaa hyytyä. Lankakaupat eivät kuitenkaan vielä virittele kutsuhuutojaan, joten hyvältä näyttää, kirjahankinnat ovat kummasti rauhoittaneet mieltä. Ja eilen tuli vihdoinkin tammikuussa Karnaluksista tilattu paketti - lankaa tietenkin!!

pääsiäisfiiliksillä mennään

ja tässä tiputanssijan tanssisukat ja ystävänsä unisukkaset



keltaiset on hyvin marinoituneesta seiskaveikasta, johon olen jämäeskimoista huovuttanut syrämet. kulutus 57g.

unisukkaset ovat muistaakseni regian softia ja kulutus niissä 81g.

kummatkin tulevat omaan käyttöön ja malli on perus, kärjestä aloitetun sukan. osaa muuten olla hankala tapa luoda silmukoita...

sitten tein nukkekotiin mattoja 48g edestä. lanka on "uutta", mutta ennen hamsterikuuta ostettua novitan jiveä. juuri passelia mattolankaa ;O)




vielä olisi päättelemättä yksi pipa ja vaiheessa keeppi miinalle, mutta nähtäväksi jää kuinka jälkimmäisen oikein käy.

antoisaa loppurutistusta kaikille!

24.2.2009

Paras kaveri- villatakki

Eli raportoin tällä erää valmistuneiden joukkoon Best Friend Cardiganin .
Lankana oli megapaksu Wendyn Pampas, jonka kulutus tästä 505g.
Lisää tarinaa ja kuvia täällä. Nyt puikoilla on Vilman suunnittelema Dragon scarf kaapista löytyneestä Novitan Teddystä, josta olin ilmeisesti aikonut tehdä säärystimet, koska jouduin purkamaan lähes kerällisen jotain outoa 2o,2n putkea (??? Ilmeinen mielenhäiriö - kukaan tervejärkinen ei käyttäisi Teddy-säärystimiä. Paitsi jos omiin tyyli-ikoneihin kuuluu Grinch;-)
Kuivaustelineen päällä kuivuu ja muotoutuu toinen villatakki, josta todennäköisesti lisäspeksejä huomenna tai to. Sitten on varmaan mun hamsterikuukausi täynnä... ehkä.

Kaikille oikein mukavaa loppukiriä toivotellen -
A-L

23.2.2009

Kuvia ja grammoja

Tässä olisi nyt todistusaineistoksi kuvamateriaalia aikaisemmin tässä kuussa valmistuneista töistä (grammat ilmoitettu) sekä muutamasta uudesta tuotoksesta.

Ensimmäiseksi kasa tiskirättejä. Ajatuksena oli käyttää kaikki yksittäiset Novita Bambu kerät ja kokeilla uusia tekniikoita/hauskoja malleja, jotka on bongattu Ravelrystä. Näiden grammat ovat jo ylhäällä. Tarkemmat mallit sun muut blogista.


Muinoin virkatusta bolerosta oli jäänyt kaappiin marinoitumaan pari kerää Novita Samosta ja kevään Novitasta löytyi malliksi pipo (grammat ilmoitettu) - ja lankaa jäi vieläkin... Ideoita 36 grammalle Samosta??



Välillä piti saada puikoille jotain ihanaa lankaa ja Sublimen Angora Merinoa kuluikin mukavasti Ravelrystä bongattuun kauluriin (Ridged Lace Cowl, grammat ilmoitettu). Siliteltävän suloista lankaa!!


Hamsterikuun aikana ovat myös sukkapuikot kilisseet, joiden tuloksena ovat syntyneet nämä:


Kaikki sukat ovat olleet kärjestä aloitettuja (uutta minulle, mutta sujuu jo hyvin:)) ja kaksissa sukissa on tiimalasikantapäät ja kaksissa lappukantapäät - oikeassa reunassa ovat Lyyra-sukat, pikkusukat ovat langanlopuista ja vasemman reunan sukat todelliset jämälankasukat (7-veljestä kolmea väriä, Jannea kahdessa värissä ja päättelyyn Maijaa, kun langat loppuivat ihan kesken). Lyyra-sukat painavat 74 grammaa ja jämälankasukat 73 grammaa.

Tässä tähän astiset neulomukset. Saa nähdä mitä tämän viikon aikana vielä ehtii valmistumaan, hiukan tekisi mieli jo aloittaa jotain isompaa näiden "yhden kerän töiden" jälkeen.

Tsemppiä viimeiseen hamsteriviikkoon!!

Tililleni voi lisätä 22g, sain toiseksi viimeisen purkutuomion saaneen tilkun valmiiksi eilen illalla. Poncho Novitan Teddystäkin on jo loppusuoralla.