27.2.2010

Ausifer esittäytyy

Heips! Olen 27v neuloja Tampereelta, blogi Hopeakerä löytyy osoitteesta http://www.ausifer.vuodatus.net/ Osallistun nyt lankahamsterointiin innoissani parin vuoden tauon jälkeen. Alkuvuoden olen enemmän tai vähemmän tuloksekkaasti viettänyt lankalakkoa. Repsahduksia on tapahtunut vain yksi varsinainen Tukholman reissulla, mutta siellä ei lankakauppaa voinut jättää väliin. Muut langat ovat sitten muuttaneet lankavarastoihini ilman rahanvaihtoa, eli erinäisinä neulontapalkkioina.

Mutta nyt hamsteroinnin alkaessa aion tsempata entistä enemmän ja olla ostamatta yhtään lankaa. Keskeneräisiä neuleita on nyt kesken vain hämmästyttävät kolme, joista yhden yritän saada valmiiksi ennen maaliskuun alkua (reilu päivä aikaa siis).

Hamsteroinnin aikana tavoitteeni on vähentää lankavarastoani mahdollisimman paljon, oman aikaisemman lankalakkoilun tavoittena on ollut päästä reilusta 14kg:sta kymmeneen kiloon, ja langanostosta seuranneen sakon jälkeen tavoite on saada lankavaraston koko vain yhdeksään kiloon. Tällä hetkellä lankaa löytyy lähes 14kg, joten tekemistä on. Lankaa tuppaa jostain ilmestymään samaa tahtia kuin ehdin neulomaan...

Jokseenkin realistinen tavoite nyt hamsterikuun aikana minulle on neuloa ainakin kilo, luulisin pääseväni kahteenkin kiloon, jos työt eivät liikaa häiritse. Varmaankin neulon suht paksuja lankoja pois, niitä joita on varastoitu paidallinen, ja sitten niitä yksittäisiä, ärsyttäviä keriä joista ei oikein saa mitään järkevää paitsi asusteita. Taidan nyt tällä kertaa jättää huivilangat rauhaan, ei juurikaan innosta nyt pitsi vaan aivoton paitaneule :) Ehkä joitakin kivoja neuleita lahjakoppaan, ei aina tarvitsi neuloa jotain itselle.

Ei muuta sitten kuin peukkuja kaikille hamsteroijille ja odottamaan lähtölaskentaa :)

Ei kommentteja: