7.2.2007

Koiran villatakki ja lankasaldoa pohdintoineen

(Hitsi mulla oli vaikeuksia muistaa tunnuksiani Googleen / Bloggeriin. Takkuaa tämä sähköinen media joskus.)

Tein sitten villapaidan koiralle - ilman tupsuja. ;-)

Ei ole nyt vielä kamera kunnossa. Laitan omaan blogiin kuvan, jos joskus kamera korjaantuu.

Kirjavaa Ainoa meni 140 g. Töihin tuotiin juuri kätevästi eilen pieni pakettivaaka, näyttää 20 g tarkkuudella, jonka on nyt riitettävä. On se parempi kuin pelkkä arvio. En olisi arvannut oikein.

Ei ole erityisen hieno pusero, kelpaa kuitenkin. (S&B malli.) Mun Koira on aika palelevainen ja meni sovitukselta suoraan petiinsä eilen illalla nukkumaan paita päällä. Riisuin sen sitten, kun elukka havahtui jalkeille pari tuntia myöhemmin.

Lankavarastoja järjestelin eilen. Kokonaisia keriä tai isompia jämiä löytyi yhteensä 4,8 kg. Siihen on laskettu mukaan hahtuvatkin. Lisäksi löytyy 'laatikollinen' pupulankakeriä ja ihan pieniä pikkukeriä vuosien ja vuosien takaa. Niitäkin on puoli kiloa tai ihan max kilo yhteensä, joten ihan ok on oikeastaan tilanne, kun tämän kuukauden pidän itseni kurissa. Lapsen keskeneräiseen boleroon varatutut langat ei ole luvussa mukana, mutta epäloogisuuden vuoksi Tove-lapasten langat on. (Koska jälkimmäisiä ehkä jopa jää enemmän.) Kotona ei ole sopivaa vaakaa. Luvut on parhaita arvioita mihin kykenin, mutta kyllä tuossa on paljon ihan kokonaisia keriä. Laskin, että tuosta 4,8 kg:stä peräti 1,7 kg olisi ihQuja lankoja, uudehkoja ja neulomaan syyhyttäviä (enimmäkseen saksan sukkalankoja) ja lisäksi 1,25 kg olisi ihan ok lankoja, jotka uskon neulovani ihan helposti. Että ei mitenkään epätoivoista miettiä käyttöä lopuille alle kahdelle kilolle. Hommiin vain! (Selvennys: kuun alussa siis on ollut lankaa 4 800 g + 390 g neulotut + 80 g ylim. tupsut. Eli laskutavasta riippuen 5190 tai 5270 g.)

Ideoitakin on: yksi SNY-juttu (tai kaksi?), Tove-lapaset ja bolero loppuun, hahtuvahattu, hahtuvalaukku, oma poncho (jos viitsin siitä sekotemohairista tehdä, pohdintaan menee, olisi hyvä hamsterityö), pipo Ainosta (ehkä palmikkoa), Fifi mohairista, sormikkaat Alpacasta, kännypusseja, sukkia, sukkia, sukkia.

Toivottavasti joku muukin saa inspiraatioita. Mulla syyhyttää neulesormia ja töissä on pakko olla. (Vitsi vie ei saisi bloggailla täällä. Mutta on hiljainen päivä...)

Ei kommentteja: