30.1.2007

aura esittäytyy

Olen teologian opiskelija Espoosta ja teen parhaillani gradua. Olen neulonut niin kauan kuin muistan, mummi opetti minut neulomaan jo ennen koulun alkua. Aktiivisin vaihe on ollut viimeiset vajaa viisi vuotta, sen jälkeen kun muutin omaan kotiin (kukaan ei siivoa neuleitani pois). Varastoa olen kerryttänyt lähes 15 kiloa, Exelin mukaan aika tarkkaan kolmetoista, mutta siitä puuttuvat jämäkerät.

Tarkoitus olisi ostaa lankaa vain tarpeeseen, mutta aika ajoin innostun tarjouksista ja silloin pitää ostaa ainakin paidallinen. Aika monta paidallista siis on kertynyt. Tarkoitus olisi lankahamsterikuun aikana neuloa miehelleni paita ja tuhota jämiä ainakin Apupupuihin. Saa nähdä, miten ehdin ja jaksan. Minut löytää osoitteesta http://aura83.vuodatus.net/. En varsinaisesti hamstrannut ensi kuuta varten lankaa, mutta kävin lauantaina vaihtamassa yhdestä takista ylijääneitä Eskimoita Dropsin Alpaccaan.


Eiköhän tässä ollut ainakin olennaisimmat, bloggeria en ole ennen käyttänyt, joten nyt jännitän, onnistuiko tämä.

2 kommenttia:

Kristel kirjoitti...

Näin itsekin teologina uteliaana kyselen että mistä teet gradua? (Itse valmistuin 2000 pääaineenani Uuden testamentin eksegetiikka, ja nyt teen teoriassa väitöskirjaa... ;)

aura kirjoitti...

Graduani teen Systemaattiseen teologiaan joko dogmatiikkaa tai uskonnonfilosofiaa (olen siinä omituisessa keskiajan koulun seminaarissa, jossa käy kaikki systemaattisen teologian pääainevaihtoehdot). Gradun otsikkona on tällä hetkellä Vapaa tahto ja kontingenttius Johannes Duns Scotuksen Lectura-teoksessa. Pitkään pohdin Ut:n ja Systemaattisen teologian välillä, aineseminaarin ajankohta ja huono klassisten kielten taito taisi ratkaista asian (ja nyt käännän osia Lecturasta latinasta suomeksi).